Huomaan käyttäväni pieniä taukohetkiä tyhmien nettijuttujen lukemiseen. Päätin lopettaa. Käytän ajankohtaisuutisten seurantaan YLE:n Uutisvahtia kännykällä. Se poimii tärkeimmät otsikot. Muilla tauoilla ja lenkeillä aion lukea paremmin valikoituja sisältöä. Viisaita, hauskoja, tieteellisiä, taiteellisia.

Luettava pitää olla helposti käsillä. Sopivat sovellukset samaan kansioon. Ei liikaa. Kaikkiin kirjauduttu valmiiksi tai kirjautuminen mahdollisimman sujuvaksi sujutettu, esim. kirjastoon pitää kirjautua aina uudelleen, joten tunnuksen löytäminen pitää olla mutkatonta.

Vielä ei ole mahdollista yhdistää digitaalisia kirjahyllyjä. Onneksi sentään melkein kaikki järjestelmät synkronoituvat keskenään eli lukeminen jatkuu siitä, mihin jäin, laitteesta viis.

Pakko huomauttaa, että kotimaisten lehtien digitaaliset käyttöliittymät ovat surkeita. Harmillista. Yksi hyvä poikkeus on Long Play, jonka hankin itselleni joululahjaksi. Mutta ei siinäkääm ole digitaalisuutta suuresti hyödynnetty. Ja jottei nousisi ylitse muiden, se ei synkronoidu.

Päivän digioppijan puuha: parhaat lukemisen apulaiset koottu yhteen, kirjauduttu ja hyvää erilaista lukemista nyt käden ulottuvilla.




Mikro-opiskelen digioppijan taitoja, sillä yritän opettaa näitä asioita iltapuhteena Snellman-kesäyliopiston verkkokurssilla. Lisätietoja kevään 2018 kurssista http://snellman-kesayliopisto.mobie.fi/zine/97/article-26878. Kurssin pysyvä aineistosivu https://sites.google.com/view/digioppija/ ja sisältöpolku https://padlet.com/arongas/digioppija.